Autojoukkojen Keski-Pohjanmaan Kilta ry

Autojoukkojen Keski-Pohjanmaan Kilta Ry:n syyskokous 29.10.2009. Hotelli Kaarlessa.

Kokous aloitettiin kello 19.00 ruokailulla, josta siirryttiin kokoustiloihin ja käsittelemään sääntömääräisiä asioita.

Kokouksen avasi puheenjohtaja Ari Olli, sihteerinä Ilkka Jylhä. Heidät myös valittiin jatkamaan kokouksen puheenjohtajistona.

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Tulevan vuoden jäsenmaksua jouduttiin korottamaan viidellä eurolla, 15:stä 20:teen euroon, kohonneiden kustannusten kattamiseksi. Muuten killan taloudellinen tilanne näyttää kohtuulliselta, lamasta huolimatta! Jäsenmäärä on pysytellyt kasvussa ja toimintaa on riittänyt.

Johtokunnan kokoonpanoon ei tullut suurempia muutoksia, uutena johtokuntaan valittiin Harri Sorjonen, Rauno Hauta-ahon keskittyessä tuleviin muihin haasteisiin.

Alkavalla kaudella puheenjohtajana jatkaa Ari Olli Pietarsaaresta. Johtokunnan jäsenet: Ari Tuikka ja Harri Sorjonen Lohtajalta, Lars Suomela, Eero Muhonen, Martti Juvonen, Ilkka Jylhä ja Pentti Piispanen Kokkolasta, Petri Estala Pännäisistä, Matti Tenkula Jalasjärveltä ja Erkki Mäki Pietarsaaresta.

Maanpuolustajien Keski-Pohjanmaan piirin kokouksiin valittiin osallistujiksi Ilkka Jylhä ja Erkki Mäki.

Kiltamme kunniajäseneksi päätettiin kutsua pitkäaikainen kiltamme jäsen Voitto Määttälä.

Automiesristillä palkittiin Erkki Mäki ja Lars Suomela, Kilta-ansiomitalilla Harri Sorjonen, Seppo Salomaa ja Jarmo Kivilä.

Tulevasta toiminnassa suurempana haasteena keväällä 2010 toteutettava Ranskan matka. Puheenjohtaja Ari Olli antaa lisätietoja matkasta. Toivomme runsasta osanottoa, matkaan hyväksytään muutkin kuin killan jäsenet. Jos kysyntä on niin runsasta, että karsintaan on tehtävä, on killan jäsenillä etuoikeus.

1Er.AutoK. Kajaaniin on vierailu suunnitteilla, tarkka ajankohta selviää myöhemmin.

Perinteiset Kunniavartiot 6 ja 24.12.2009 toteutetaan, Ilkka Jylhä ja Eero Muhonen hoitavat asiaa.

Kuvassa osa palkituista, vasemmalta Erkki Mäki, Lars Suomela ja Harri Sorjonen.

Paluu ylös